Kategoriat
Yleinen

Mitä tänään tehtäisiin?

Tänään voisi lähteä seuraamaan auringonlaskua, jonka sanotaan olevan normaalia hienompi. Voisi lähteä seuraamaan muuttolintujen kokoontumista pelloille, näkemään hanhia ja kurkia jotka sankoin joukoin kerääntyvät yhteen, ennen lähtöään lämpimään. Tai voisi ajaa merenrantaan katsomaan joko ruska saapuu. Kaiken sen voin tehdä yksin. Seurata hiljaa luontoa, ottaa ehkä kuvia jotka jakaa sosiaaliseen mediaan keräämään tykkäyksiä. Mutta oikeasti haluaisin lähteä jonkun kanssa, jakaa ne kuvat ilman kameraa tai somea jonkun kanssa.

Olen tänäänkin koittanut olla avoin ja mahdolllisimman hyvä ihmisenä. Olen hoitanut luottamustehtäviä parhaani mukaan. Olen ollut yhteydessä eri tahoihin, ihmisiin joiden pitäisi olla laskettavissa kavereiksi. Vain harva on vastannut, vaikka asiani on ollut oikeaa, sisältänyt kysymyksiä tai avuntarjouksia. Niinä hetkinä miettiin enkö ole edes vastauksen arvoinen. Halutaanko minut unohtaa aktiivisesti, vai toivotaanko että minä unohdan, häviän tuuleen tai katoan pois. Huomaisikohan kukaan jos sulkisin koneen, puhelimen, kaikki somekanavat. Huomaisikohan kukaan jos en saapuisi paikalle sovittuihin asioihin. Jos ihan oikeasti häviäisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *